Amatsonia
Melontaa ja mytologiaa
TuotteetMelontapalvelut Kalusto ja vuokrausAmatsoniaSuvasvesiKuvagalleriaEnglishDutch
Ryöskä

Ryöskä, eli Ryöhkä-Kontiainen on Heinäveteläinen kuuluisa hirviöihminen, jonka on kerrottu olevan puoliksi karhu, puoliksi ihminen. Ryöskä ahdisteli erityisen mieluusti kirkkomatkalla olleita morsiamia. Hänen kerrotaan tulleen kuokkavieraaksi häihin istumaan aina morsiamen viereen  - tai joidenkin tiedonantojen mukaan viettäneen jopa hääyön morsiamen kanssa sulhasen sijaan. 

Heinävedellä Ryöskän on kerrottu heittäneen pöytäkivellään kirkkoveneitä. Tapauksesta on jäänyt muistoksi Ryöskän kivi. Tämä kivi ja Ryöskän majapaikoista ehkä kuuluisin, Ryöskän luola, sijaitsevat Loikansaaressa Vaalunvirrassa, Heinäveden Koukunniemen lähellä, historiallisen Karjalan talvitien varrella.

Yksi Ryöskä –niminen saari sijaitsee Naistenniemestä noin 3 km luoteeseen Tuohisalon saaren ja Lehtosaaren välissä. Sen vastapäätä on Suninniemi. Heinävedellä on kerrottu tarinoita myös Suni –nimisestä miehestä, joka olisi asunut luolissa.  Vahtisaaresta noin kolmen kilometrin päässä itään sijaitsee mäen päällä Pirunpesä, jota kansansuussa myös Ryöskän luolaksi kutsutaan (Hyvärinen – Ruuska 2004, 68; o.m.). Pirunpesältä on näköala Kuusrannanselälle, josta vesireitti Karvion kautta Varisselälle ja Suvasvedelle alkaa. Kuusrannassa on myös kivikautinen asuinpaikka. Kuusrannanselältä alkaa Kermajärven valtakunnallisesti merkittävä lapinrauniojono (Hyvärinen – Ruuska 2004, 12; Nurminen – Raike 1991).

Karjalan talvitie kulki Rantasalmen kirkolta vesireittiä pitkin Ahvensalmen kautta Sompasaarelle ja Heinäveden reittiä mukaillen Pakarisen ratsutilalle, Kermajärven yli Petrumajärvelle ja edelleen Ruunalehdon kautta Liperiin (Hämynen 1986, 270). 1700-luvun kartoista voi nähdä sen kulkevan Ryöskän tuvan ohitse, Saarvasaaren poikki Loikansaarelle Mäntyniemeen kiertäen talvella vaarallisena ja petollisena pidetyn (Hyvärinen – Ruuska 2004, o.m.) Vaalunvirran ja edenneen Vierunvuoren kalliomaalauksen ohitse kohti Humalniemeä, jossa sijaitsee Heinäveden toinen tosin ajoittamattomaksi jäänyt kolmionmuotoinen kalliomaalaus (ks. Hyvärinen – Ruuska 2004, 36-37). (MH 92/2 D 3/1.)

Lähteet: (Jauhiainen 1999, 271; KA N 111; o.m.; Hyvärinen-Ruuska 2004, 77; KA, Heinävesi, Ryöskä; PA, Heinävesi, Ryöskä; ks. myös Liukko 1971; KA N111).
Ryöskä
TuotteetMelontapalvelut Kalusto ja vuokrausAmatsoniaSuvasvesiKuvagalleriaEnglishDutch